Sisukeiju

flame
13.12.2016

Saara Sofia Aalto (s. 2. toukokuuta 1987 Oulunsalo) on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja ääninäyttelijä. Hän nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 2007 sijoituttuaan kolmen parhaan joukkoon Talent Suomi -kilpailussa. Vuonna 2011 Aalto sijoittui toiseksi Suomen euroviisukarsinnoissa. Aalto osallistui The Voice of Finland -kykyjenetsintäkilpailuun keväällä 2012 sijoittuen toiseksi. Kevättalvella 2016 Aalto osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun sijoittuen finaalissa toiseksi. Syksyllä 2016 Aalto osallistui Britannian The X Factor -kilpailuun ja sijoittui toiseksi.

"Saara "Sisukeiju" Aalto lähti näyttämään X-Factor UK -kisaan omat taitonsa laulajana / esiintyjänä ja sijoittui toiseksi, kuten usein aiemminkin, tosin Suomessa, MUTTA tällä kertaa hän oli voittaja joka tapauksessa!!"

Sanan keksijä on Piia Mäkinen
Hyödyllinen (4) Turha (1)

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi ensimmäinen kommentti tälle sanalle!

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Sisukeiju.