Nosturi

HIM
11.1.2014

Telakkakadulla, merellisessä Helsingin Hietalahdessa sijaitseva musiikki- ja kulttuuritalo, Elävän Musiikin Yhdistyksen Elmu ry:n kotipesä

Nosturi tarjoaa tilojaan sekä tekniikka- ja ravintolapalveluitaan vuokrattavaksi monipuoliseen tilauskäyttöön.
Nosturi on erityisesti tunnettu konserteistaan ja muista musiikkitapahtumistaan. Talossa järjestetään myös eri kokoisia messuja, seminaareja ja luentoja sekä vietetään onnistuneita yritysjuhlia, yksityistilaisuuksia, tuotelanseerauksia ja muotinäytöksiä.
Tsekkaa tulevat keikat etusivulta.


Tilaa riittää

Nosturiin mahtuu tilaisuuden luonteesta riippuen jopa 900 ihmistä. Salissa on kolme kiinteää baaria, yksi permannolla ja kaksi parvella. Salin päädyssä on kookas esiintymislava, johon näkee mukavasti myös parvelta. Katutason avaran sisäänkäyntiaulan kiinteät vaatesäilytysnaulakot sisältyvät salin vuokraan.

Katutasossa sijaitsee myös ravintola, joka toimii erinomaisesti pienempien tilaisuuksien viettopaikkana. Ravintolatilassa on 120 asiakaspaikkaa, istumakattauksen saa noin 70:lle hengelle. Kesällä aurinkoiselle terassille meren ääreen mahtuu lisäksi puolensataa henkeä. (Elmu ry:n kotisivulta)

Uusin kommentti: HIM, tämäkään ei todellakaan ole ...

Lue kommentteja (1)

kmarvia
3.6.2014 21:59
HIM, tämäkään ei todellakaan ole SLANGIsana, niinkuin pitäisi! Mikä ihmeen sairaalloinen tarve HIM:illä on lisätä tänne sanoja, jotka ei ole slangia nähneetkään. No HIM tahtoo tehdä tästä oman muistomerkkinsä, HIMipedian. Ihmettelen kovasti, ettei Urbiksen johto ole asiaan vielä puuttunut. Lähes kaikissa HIM:in lisäämissä sanoissa on yksi (1) laadukas ja yksi (1) peukku ylöspäin. Ei ole vaikeata kuvitella, kuka nekin on antanut.

Piilota

Lisää uusi määritelmä sanalle Nosturi.